lauantai 19. lokakuuta 2013

Edulliset Essiet

Ostopostaus - taas. Jatkossa on tulossa enemmän kynsiä kuin tähän asti. Puhtaasti kynsien vähyys on kuitenkin johtunut siitä että rumia nysiä ei halua nähdä kukaan, en minäkään. Ne eivät houkuttele millään tapaa minua edes koristelemaan itseään. Onneksi kynnet kasvavat kohisten joten tähän on tulossa muutos. :) Nyt kun kirjoitin näin, niin tänään töissä ne naksahtavat varmasti poikki...
Yksi hyvä syy ostopostauksiin on myös se, että mulla ei ole ketään muuta kenen kanssa jakaa innostustani ja esitellä ostoksiani, joten puran sen innon sitten tänne. Itseäni vartenhan kirjoitankin. :) No, itse asiaan siis.

Showstopperin sivuilla oli 11.-17.10 iso kasa Essien lakkoja tarjouksessa hintaan 5€. Kuten I love me-postauksessa kerroin, itsekin sorruin tekemään tilauksen. Essiet eivät ole aiemmin juurikaan rytinällä iskeneet mun feivöritteihin, mutta löytyihän sieltä pitkällisen googlettelun jälkeen kuitenkin seitsemän lakkaa ostoskoriin. Paketin hain tänään postissa ja joudun toteamaan että Essiet nousi omissa silmissä näiden myötä, onnistuin tilaamaan ihania sävyjä. <3

Over The Top, Fair Game, School Of Hard Rocks

Kuva otettu salamalla, värit on ehkä vähän tummempia luonnossa. Tykkään hirmuisesti harmaan eri sävyistä, joten nää on kaikki ihan nappiin. :) School Of Hard Rocks on luonnossa tommoinen harmaanvihreä, kuva vihertää liikaa sitä.

Matte About You, Lights, Swing Velvet, Midnight Cami

Heh, mua niin nauratti pakettia avatessa näiden harmaiden/tummien sävyjen joukossa tuo kirkuvan pinkki Lights! :D Aika herkku. <3 Mattalakkaa mulla ei ollutkaan joten tämä tulee tarpeeseen, toivottavasti ajaa asiansa. Olen alkanut kuin varkain ihastumaan sinisiin lakkoihin, joten Midnight Cami oli pakko saada. Swing Velvet taas on juuri omiaan syksyyn swatch-kuvien perusteella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti