Edellisessä postauksessa kertomani pieni koiralapsi muutti päiviämme ilostuttamaan 1,5 viikkoa sitten joten vähän on ollut haipakkaa. :) Työpäivien lisäksi päivät on menneet taas vauva-arkeen totutellessa, vähän toki myös pissoja ja muita sotkuja siivoillen. Pentu on kyllä hyvällä mallilla sisäsiisteyden kanssa ikäisekseen, mutta muuten sitten meinaa vähän askarrella mamin riemuksi... :D
Tein torstai-iltana pinkit ja ällöttävän lällyt ystävänpäiväkynnet. En tiedä edes miksi kun en ystävänpäivästä juurikaan perusta, yksi kaupallinen pyhä muiden joukossa. Romanttisuudesta kertokoon se että me vietettiin ilta Ikeassa, syötiin siis kyllä melkein ravintolassa kun ruokailtiin siellä. :D Lahjassa mies oli kyllä ihanampi, toi mulle yhden orkidean lisää kokoelmaani. :} Itse lahjoin miestä 6-packilla olutta, että se siitä ällösöpöydestä. Ne ystiskynnetkin oli jotenkin niin ei-minua että poistin ne heti perjantaina töiden jälkeen. Nämä nyt nähtävät kynnet tein perjantai-iltana ja nämä ovat kovinkin mieleiset!
Lakkana on Girly Bitsin D!ck in a Box, ihanan ihana hololakka. Täytyy myöntää että kieroutuneen huumorintajuni vuoksi lakan nimi kiinnitti huomioni ensin, haha. :D Onneksi lakka on täydellisen ihana ja tulee varmasti käyttöön jatkossakin! Tässä oli siis muutakin positiivista kuin roisi nimi. ;)
Peitti melkein täydellisesti jo yhdellä kerroksella, laitoin kuitenkin kaksi. Sävyltään on enemmän harmaa kuin hopea, mutta toi holoefekti taittaa sitä kuvassa vähän hopeampaan suuntaan.
Lakkaukset on kuvassa olleet kynsillä jo vuorokauden joten peukalossa on aavistus kärkikulumaa näkyvissä. Se myös meni nukkuessa vähän ryttyyn vaikka kuinka muka odotin että lakka on kuivunut, fiksuna kun lakkailin kahdelta aamuyöllä... Sen siitä saa kun pikakuivattajan sijaan käytti pitkästä aikaa tavallista päällyslakkaa.
Vaikka olenkin ammateiltani puutarhuri ja floristi, niin kukat kuosina ei oo oikein mun juttu. Eläviä ne olla pitää! Kuitenkin nämä siirtokuvat ovat niin kauniit ja ihanat ettei mitään rajaa. :} Kaikessa yksinkertaisuudessaan lakkaus on kovin mieleinen.
lauantai 15. helmikuuta 2014
keskiviikko 29. tammikuuta 2014
OPI ostoksia
Pitkään yritin uskotella itselleni että OPIt on lakkoja muiden joukossa ja mä en niitä välttis tartte, samanlaisia värejä löytyy halvemmallakin jne. Miten väärässä olinkaan! Sorruin syksyllä ekan kerran ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä.
Esittelempä siis muutaman viimeaikaisen OPI hankintani. :)
Esittelempä siis muutaman viimeaikaisen OPI hankintani. :)
Don't Talk Bach To Me, Y'all Come Back Ya Hear?, Do You Think I'm Tex-y? & You're Such A Budapest
Nämä ihanat herkut poimin ostoskoriin Sokoksen verkkokaupan alesta pari viikkoa sitten, lakoilla hintaa 4-7€ kpl. Ihanan keväinen fiilis tuli väreistä kun avasi paketin. :) En ole näistä ehtinyt vielä korkata yhtäkään, joten nää on kaikki vielä syntilaatikossa.
Sokoksen tapa pakata oli aika mielenkiintoinen; iso pahvilaatikko jossa muovipussissa neljä lakkaa irrallaan, toisella puolella laatikkoa pienen pieni ilmatyyny... :/ Kaikki olivat kyllä ehjiä mutta vähän hirvitti kun jo pakettia kantaessa kuuli miten lakat menee ees taas ja kopisee toisiinsa.
Get Your Number, Yoga-ta Get This Blue! & No Room For The Blues
Nämä tilasin Kauneudenkaupasta joka on OPIn maahantuoja. Heidän kanssaan on tullut asioitua useammankin kerran, pelkkää positiivista kokemusta. :) Toimitus on nopea ja lakat erittäin hyvin pakattuja. Nämä hain eilen, kynsille pääsee juuri Get Your Number. OPIn tekstuurit on ihan mahtavia ja toivottavasti tämäkään ei ole poikkeus. :)
Vähän nauratti, en yhtään tajunnut että mulla oli tilatessa näemmä joku sininen teema... :D
Vähän nauratti, en yhtään tajunnut että mulla oli tilatessa näemmä joku sininen teema... :D
Nyt kahvia ja välipalaa, parin tunnin päästä töihin. Vähän myös jännittää huominen, mennään vähän katsomaan yhtä koiranpentua joten saas nähdä vaihtuuko lakkaostoslistat pieneen kakkakoneeseen... :)
perjantai 24. tammikuuta 2014
Viileitä sävyjä pakkasen keskellä
Ihanainen Katariina oli taas oikea enkeli ja diilasi Maybellinen uusia glittereitä joihin en ole vielä Suomessa törmännyt. :) Olin jo valinnut mielessäni lakat joilla lakkaan tänään ja nämä sopivatkin niihin tosi hyvin, joten pääsin heti testaamaankin.
Street Artist-kokoelmasta;
Urban Vibe, White Splatter & Alley Attitude
Ostin tässä taannoin pari OPIn minilakka settiä joita olen nyt yrittänyt ehtiä testailla. Valitsin San Franciscon ja Germany Collection Ger-Minis minisetit kokeiluun kun molemmissa oli useampi lakka jotka kiinnosti mutten uskaltanut isoja pulloja tilata kun epäilytti kuitenkin että ovatko sittenkään mun juttu. Tänään pääsi Ger-Minisistä kynsille Unfor-Greta-bly Blue ja Suzi and the 7 Dusseldorfs. Jälkimmäinen osoittautui vähän pettymykseksi, väri oli mieleinen mutta jösses mitä lirua se lakka oli. :/ Peitti lyhyet kynnet sentään kahdella kerroksella vaikka en olisi sitä ikinä uskonut ensimmäisen kerroksen jälkeen. Ehkä niissä ois vieläkin korjattavaa mutta glitterikerros peitti läpikuultavat kohdat. :P Unfor-Greta-bly Blue oli ihan jees, mutta en tiedä onko sellainen kuitenkaan että useammin käyttäisin, ei mitään palavaa rakkautta senkään kohdalla muttei suurempaa negaakaan.
Kaikessa levottomuudessaan nää kynnet on kuitenkin jotenkin mieleiset, ei mitkään tuijottelukynnet ehkä mutta viihdyn näissä hyvin. :) Kuvissa on värilakkaa 2 kerrosta ja glitteroksennusta 1 runsas kerros.
Lähikuvat oli valitettavan epätarkkoja, joten niitä en nyt laita. Tämäkin on vain kännykkäräpsy jonka nappasin porukoilla käydessäni kun oli niin ihana luonnonvalo.
maanantai 20. tammikuuta 2014
Sekavat sunnuntaikynnet
Ukkokulta ansaitsi itselleen eilen vähän lisäpisteitä. Harvan miehen suosikkipaikka on Ikea, ja olinkin koko viikon vähän pehmitellyt asiaa että sunnuntaina se ois edessä. Kuitenkin kuukauden jatkunut on-off flunssani päätti olla taas enemmän on viime viikolla ja vietinkin useamman päivän sänkypotilaana kuumeen kourissa joten mies luuli päässeensä kuin koira veräjästä. Sunnuntaiaamuna olo oli kuitenkin jo kohtuullinen, joten tuumasta toimeen ja reissuun. Olin sentään armollinen ja keitin pannullisen kahvia ennenkuin herätin miehen ja ilmoitin tästä iloisesta muutoksesta. ;)
Heräiltyään kunnolla totesi mieskin yllätyksekseni että mennään vaan. Ehkä lause jota hän ei toivonut kuulevansa tässä kohtaa oli "oota mä lakkaan eka kynnet", ilmeestä päätellen ainakin.
Olen viime aikoina ihastunut monen muun tapaan skittleen, mikä ihana tapa saada kerralla testattua useampi lakka testaamattomien joukosta! Tässä tämänkertainen versioni.
Ei ihan mennyt kuin suunnitelmissa, mutta ihan kivat. Teippien poisto nappasi pikkurillistä mukanaan tota pinkkiä, joten se on vähän harvahko. Talvi ja työ on tehneet taas tepposensa ja kynnet on tälläiset nysät taas. Kuitenkin nykyään ne palautuvat paljon nopeammin kuin ennen, selvästi hoitolakasta on apua.
Tuosta Deborah Lippmannista en osaa oikein sanoa tykkäänkö vai enkö. Pitää antaa sille toinen mahdollisuus ennen tuomiota. Miehen mielipide lakasta oli että se on lapsellisen näköinen, kiva kiitos hei. :D
Seuraavaksi taidankin esitellä parit viime aikojen ostokset. :)
Heräiltyään kunnolla totesi mieskin yllätyksekseni että mennään vaan. Ehkä lause jota hän ei toivonut kuulevansa tässä kohtaa oli "oota mä lakkaan eka kynnet", ilmeestä päätellen ainakin.
Olen viime aikoina ihastunut monen muun tapaan skittleen, mikä ihana tapa saada kerralla testattua useampi lakka testaamattomien joukosta! Tässä tämänkertainen versioni.
Peukalo: Deborah Lippmann Let's Go Crazy
Etusormi: OPI Road House Blues
Keskisormi/pikkurilli: alla IsaDora Knock Out Pink, päällä Pretty Nice Nailpolish nimetön musta
Nimetön: Rimmel Space Dust Total Eclipse Ei ihan mennyt kuin suunnitelmissa, mutta ihan kivat. Teippien poisto nappasi pikkurillistä mukanaan tota pinkkiä, joten se on vähän harvahko. Talvi ja työ on tehneet taas tepposensa ja kynnet on tälläiset nysät taas. Kuitenkin nykyään ne palautuvat paljon nopeammin kuin ennen, selvästi hoitolakasta on apua.
Tuosta Deborah Lippmannista en osaa oikein sanoa tykkäänkö vai enkö. Pitää antaa sille toinen mahdollisuus ennen tuomiota. Miehen mielipide lakasta oli että se on lapsellisen näköinen, kiva kiitos hei. :D
Seuraavaksi taidankin esitellä parit viime aikojen ostokset. :)
keskiviikko 15. tammikuuta 2014
Kierrätys kunniaan vai miten se meni?
En sentään kutsuisi itseäni miksikään himohamstraajaksi mutta onhan noita lakkapulloja kertynyt kesästä alkaen jokunen. Tai sata. Yli? Oikeasti, en uskalla edes laskea. Mutta Helmerissä on vielä tilaa joten ollaan kai vielä turvallisilla vesillä?
Oonkin ottanut oikein operaatioksi nyt käydä säännöllisesti läpi laatikot ja tsekata pois ne lakat joita en ihan oikeasti edes käytä. Hittoako niitä kaapissakaan hilloaa turhanpäiten. Markettilakoissa on eniten noita floppiostoksia, mutta niiden kysyntä taas on aika pieni. Joulun alla jo lahjoitin osan niistä hyväntekeväisyyteen ja nyt harkitsen lopuille samaa kohtaloa. Onhan esim. flormareissakin sellaisia jotka tahdon pitää, mutta paljon on tullut susiakin hankittua.
Hankalimmat luopua on ihan selkeästi indielakat. Rakastan niitä kaikkia edes pulloissa vaikka omille kynsille kaikki ei olisikaan parhaita. Logiikka mahtava. :P Olen silti yrittänyt pysyä kovana ja tälläkin viikolla lähtee pari indietä kohti uutta kotia, nyyh. Pakko vain joskus yrittää ajatella järjellä. Mikä järki, missä? Tätä kirjoittaessa tein diilin vielä kahdesta ihanasta indiestä, hyvä minä! :) Ehkä mä vielä opin pitämään sen järjenkin tässä mukana.

Tämäkin ihanuus lähtee postin mukana Fanille. Niin nätti mutta aivan liian vaalea kuitenkin omaan räikeään makuuni, höh. Onneksi se pääsee hyvään kotiin ja toivottavasti ahkerampaan käyttöön. :) Itse oon yrittänyt siihen totutella kahdesti mutta ei, molemmilla kerroilla on tullut niin vieras olo että huh huh. :/
Maailmalta on kuitenkin matkalla lakkoja tännepäin ja äsken tilasin vielä setin siirtokuviakin. Nyt kun osaisi istua käsiensä päällä ainakin tämän tammikuun ja olla ostamatta enää mitään, ni ois aika jees. Dream on vaan, veikkaan. :P
Ps. En kai mä ole ainoa kenessä on vähän hamsterin vikaa, kai muutkin painii tän ongelman kanssa? Vai onko muut olleet fiksuja alusta asti? :) Luulen silti että jokaiselle sattuu hutiostoja, vaikka kuinka googlettelisi swatcheja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)