tiistai 12. marraskuuta 2013

Pienet arjen ilot

Ihanasti alkanut vapaapäivä! <3
On nukuttu ilman että herätyskello soi, myös mies on kotona. Juuri keitin toisen kierroksen aamukahvia, on syöty jo aiemmin aamupalat ja käytetty koirat. Eilen on puhuttu kutkuttavista tulevaisuuden suunnitelmista ja haaveista, on hyvä olla lähellä. Nyt edessä on ihanat blogit ja sen jälkeen mielenkiintoinen kirja. Ei haittaa sade eikä viima. :)

Hyvää tiistaita tyypit!

torstai 7. marraskuuta 2013

Voihan violetti

Olen ostanut aiemmin Kynsikoristekirpparilta China Glazen Hyper Haute-lakan josta pidän suuresti. Tovi sitten tilailin Adeninalta lisää koristetarvikkeita ja törmäsin Virtual Violet-lakkaan joka on samasta Tronica-kokoelmasta kuin HH. Jotenkin sitten kävi hups ja se pomppasi ostoskoriin ja matkasi luokseni. ;) Hirveän ikävää!

Eilen keskiviikkona pääsin vihdoin lakkaamaan tuolla Virtual Violetilla ja voi rakkaus. Se on ihan yhtä täydellinen kuin Hyper Hautekin. <3
Alkuperäisenä suunnitelmana oli leimata pinkillä leimauslakalla kettinkikuvio menemään viistosti kynnen poikki. Kovasti tätä yritettiinkin mutta syystä x kuvio ei noussut laatasta niin millään. Harmitti muttei auttanut kuin vaihtaa suunnitelmaa. Päädyin siirtokuviin ja lopulta iskin niihin vielä vähän timangejakin. Lopulta näistä tulikin niin mieleiset että voisi sanoa jopa että hyvä kun meni leimailu mönkään. :)


Koska siirtokuvat olivat suhteellisen suuria kovia kokeneille tyngilleni, koristelin vain osan kynsistä. Vasemmasta kädestä peukun ja etusormen, oikeasta peukun ja keskarin. Kuvassa lakkaus on 1,5 vuorokautta vanha ja kestänyt jo yhden työvuoronkin, mikä saavutus ettei se näy tuon pahemmin. :) Suurinosa lakkauksista menee minulla rumaksi jo yhden työvuoron aikana mutta tämä kesti hyvin. Dimangitkin ovat kaikki tallella.

Tronica-kokoelmasta voisin kotiuttaa myöhemmin muutaman muunkin lakan lisää, niin tyytyväinen olen tähän Virtual Violetiin sekä siihen Hyper Hauteen. Muutenkin China Glaze on lakkamerkeistä ehdottomasti se oma suosikkini. :)

perjantai 25. lokakuuta 2013

...ja katkesihan ne!

Jep, kuten viime postauksessa ennustin hehkutettuani pidemmiksi kasvaneita kynsiä, napsahtelikin osa poikki lauantain työvuorossa. Onneksi ei kuitenkaan ihan hirveän paljon, ei siis harmita ihan liian paljoa. ;) Vasemman käden keskari koki isoimman menetyksen, mikä näkyykin alla olevissa kuvissa. Saisivat vaan pirulaiset kasvaa paljon paljon nopeammin. Tai sitten pitäisi vaan odottaa sitä kasvamista vähemmän...

Kulunut viikko on mennyt pitkälti sairaslomaillessa sängyn pohjalla, joten ei ole paljoa inspiroinut lakkailemaan. On tullut nukuttua, luettua, nukuttua, katsottua elokuvia ja dvd-bokseja, nukuttua, nukuttua ja nukuttua. Nyt alkaa elo jo vähän voittamaan vaikkei mikään voittaja olo ole vieläkään.

Olen menettänyt sydämeni KBShimmerin lakoille. Jokunen niitä löytyykin kokoelmasta, tässä postauksessa näkyy niistä yksi. :) Ja toki tommoinen tumma sävy joka oikein korostaa kynsien lyhyyttä... :F


Alla on yksi kerros Kone Helsingin mustaa lakkaa, päällä kaksi kerrosta KBShimmerin You Go Ghoul!ia. Harmi että kamerani ei tallentanut kyseisen lakan ihania värisävyjä ja muotoja paremmin. :/ Lakka on kuitenkin hyvin kaunis. Tikkuglitteriä ja kulmikasta glitteriä lilan, oranssin ja pinkin väreissä, nam. KBShimmerin esittelyssä näkyy kauniisti millainen lakka on kyseessä. :) Omani voitin onnekseni taannoin Facebookin KKK-ryhmän huutokaupasta ja tämä rakkauslakka on ehdottomasti pysyvä osa kokoelmaani.

Kuvassa lakkaus on ollut kynsillä jo reilut 2 vuorokautta, joten pientä kärkikulumaa on havaittavissa. Kaikkinensa kolmisen päivää nämä olivatkin kynsissä kunnes alkoivat lohkeilemaan ja saivat poistua seuraavan lakkailun tieltä.

Kone Helsinki P30
KBShimmer You Go Ghoul!



lauantai 19. lokakuuta 2013

Edulliset Essiet

Ostopostaus - taas. Jatkossa on tulossa enemmän kynsiä kuin tähän asti. Puhtaasti kynsien vähyys on kuitenkin johtunut siitä että rumia nysiä ei halua nähdä kukaan, en minäkään. Ne eivät houkuttele millään tapaa minua edes koristelemaan itseään. Onneksi kynnet kasvavat kohisten joten tähän on tulossa muutos. :) Nyt kun kirjoitin näin, niin tänään töissä ne naksahtavat varmasti poikki...
Yksi hyvä syy ostopostauksiin on myös se, että mulla ei ole ketään muuta kenen kanssa jakaa innostustani ja esitellä ostoksiani, joten puran sen innon sitten tänne. Itseäni vartenhan kirjoitankin. :) No, itse asiaan siis.

Showstopperin sivuilla oli 11.-17.10 iso kasa Essien lakkoja tarjouksessa hintaan 5€. Kuten I love me-postauksessa kerroin, itsekin sorruin tekemään tilauksen. Essiet eivät ole aiemmin juurikaan rytinällä iskeneet mun feivöritteihin, mutta löytyihän sieltä pitkällisen googlettelun jälkeen kuitenkin seitsemän lakkaa ostoskoriin. Paketin hain tänään postissa ja joudun toteamaan että Essiet nousi omissa silmissä näiden myötä, onnistuin tilaamaan ihania sävyjä. <3

Over The Top, Fair Game, School Of Hard Rocks

Kuva otettu salamalla, värit on ehkä vähän tummempia luonnossa. Tykkään hirmuisesti harmaan eri sävyistä, joten nää on kaikki ihan nappiin. :) School Of Hard Rocks on luonnossa tommoinen harmaanvihreä, kuva vihertää liikaa sitä.

Matte About You, Lights, Swing Velvet, Midnight Cami

Heh, mua niin nauratti pakettia avatessa näiden harmaiden/tummien sävyjen joukossa tuo kirkuvan pinkki Lights! :D Aika herkku. <3 Mattalakkaa mulla ei ollutkaan joten tämä tulee tarpeeseen, toivottavasti ajaa asiansa. Olen alkanut kuin varkain ihastumaan sinisiin lakkoihin, joten Midnight Cami oli pakko saada. Swing Velvet taas on juuri omiaan syksyyn swatch-kuvien perusteella.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Avaruuspölyä ja teippejä

Rimmeliltä tuli uusi kokoelma Space Dust, joka sisältää 5 tekstuurilakkaa. Kiitos Citymarketin 3kpl 10€ (yksittäin 5,50€) tarjouksen saatoin kotiuttaa nämä kaikki plus yhden joululahjapakettiin... :F
Näitähän piti heti kokeilla. Ensin kynsillä oli kaksi päivää mustanvihreä Total Eclipse mutta tästä en kiireen keskellä tajunnut ottaa kynsikuvaa. Kestosta yllätyin positiivisesti, tämä kesti katseen kestävänä kynsillä kokonaiset kaksi työpäivää (normaalisti saan uusia lakkaukset aina työpäivän jälkeen), tällöinkin lakkauksesta oli lohjennut vain pieniä paloja lähinnä kulmista.

Tänään kynsille pääsi pinkki Luna Love ja lila Moon Walking. Halusin samalla kokeilla myös kynsiteippiä ensimmäistä kertaa, joten keskisormen lakkasin Wet n Wildin Hannah Pinktanalla (2 kerrosta). Valitettavasti kyseinen lakka ei ollutkaan läheskään niin peittävä kuin pullo antoi ymmärtää, joten jo tässä kohtaa ajattelin että kuinkahan käy. Jatkoin silti. Muihin kynsiin 2 kerrosta Luna Lovea paitsi tuohon keskariin wettiksen päälle yksi kerros Moon Walkingia. Teipit pois ja tadaa, ihan kuin siellä ei koko Hannah Pinktanaa olisi alla ollenkaan. :( Voihan ruma sana.
Ei auta, en jaksa enkä ehdi korjata joten näillä mennään. Jos jotain positiivista, niin Space Dustit on ihania ja teippeilykin oli yllättävän kivutonta!





Vasemman nimettömän kynsi on vielä säälittävän lyhyt, mutta muuten täytyy sanoa että joko aiemmin postaamastani hoitolakasta on apua tai sitten on vain sattumaa, mutta kynteni ovat kestäneet työpäivät paljon paremmin kuin aiemmin - yhtään kynttä ei ole lohjennut mikä on uskomatonta! Liuskottumista on vielä vähän mutta sekin on vähentynyt huomattavasti. Jatkan siis tyytyväisenä hoitolakkailua, jota on nyt siis takana pari viikkoa. :)


Rimmel Space Dust: Luna Love
Rimmel Space Dust: Moon Walking
Wet n Wild: Hannah Pinktana