perjantai 25. lokakuuta 2013

...ja katkesihan ne!

Jep, kuten viime postauksessa ennustin hehkutettuani pidemmiksi kasvaneita kynsiä, napsahtelikin osa poikki lauantain työvuorossa. Onneksi ei kuitenkaan ihan hirveän paljon, ei siis harmita ihan liian paljoa. ;) Vasemman käden keskari koki isoimman menetyksen, mikä näkyykin alla olevissa kuvissa. Saisivat vaan pirulaiset kasvaa paljon paljon nopeammin. Tai sitten pitäisi vaan odottaa sitä kasvamista vähemmän...

Kulunut viikko on mennyt pitkälti sairaslomaillessa sängyn pohjalla, joten ei ole paljoa inspiroinut lakkailemaan. On tullut nukuttua, luettua, nukuttua, katsottua elokuvia ja dvd-bokseja, nukuttua, nukuttua ja nukuttua. Nyt alkaa elo jo vähän voittamaan vaikkei mikään voittaja olo ole vieläkään.

Olen menettänyt sydämeni KBShimmerin lakoille. Jokunen niitä löytyykin kokoelmasta, tässä postauksessa näkyy niistä yksi. :) Ja toki tommoinen tumma sävy joka oikein korostaa kynsien lyhyyttä... :F


Alla on yksi kerros Kone Helsingin mustaa lakkaa, päällä kaksi kerrosta KBShimmerin You Go Ghoul!ia. Harmi että kamerani ei tallentanut kyseisen lakan ihania värisävyjä ja muotoja paremmin. :/ Lakka on kuitenkin hyvin kaunis. Tikkuglitteriä ja kulmikasta glitteriä lilan, oranssin ja pinkin väreissä, nam. KBShimmerin esittelyssä näkyy kauniisti millainen lakka on kyseessä. :) Omani voitin onnekseni taannoin Facebookin KKK-ryhmän huutokaupasta ja tämä rakkauslakka on ehdottomasti pysyvä osa kokoelmaani.

Kuvassa lakkaus on ollut kynsillä jo reilut 2 vuorokautta, joten pientä kärkikulumaa on havaittavissa. Kaikkinensa kolmisen päivää nämä olivatkin kynsissä kunnes alkoivat lohkeilemaan ja saivat poistua seuraavan lakkailun tieltä.

Kone Helsinki P30
KBShimmer You Go Ghoul!



lauantai 19. lokakuuta 2013

Edulliset Essiet

Ostopostaus - taas. Jatkossa on tulossa enemmän kynsiä kuin tähän asti. Puhtaasti kynsien vähyys on kuitenkin johtunut siitä että rumia nysiä ei halua nähdä kukaan, en minäkään. Ne eivät houkuttele millään tapaa minua edes koristelemaan itseään. Onneksi kynnet kasvavat kohisten joten tähän on tulossa muutos. :) Nyt kun kirjoitin näin, niin tänään töissä ne naksahtavat varmasti poikki...
Yksi hyvä syy ostopostauksiin on myös se, että mulla ei ole ketään muuta kenen kanssa jakaa innostustani ja esitellä ostoksiani, joten puran sen innon sitten tänne. Itseäni vartenhan kirjoitankin. :) No, itse asiaan siis.

Showstopperin sivuilla oli 11.-17.10 iso kasa Essien lakkoja tarjouksessa hintaan 5€. Kuten I love me-postauksessa kerroin, itsekin sorruin tekemään tilauksen. Essiet eivät ole aiemmin juurikaan rytinällä iskeneet mun feivöritteihin, mutta löytyihän sieltä pitkällisen googlettelun jälkeen kuitenkin seitsemän lakkaa ostoskoriin. Paketin hain tänään postissa ja joudun toteamaan että Essiet nousi omissa silmissä näiden myötä, onnistuin tilaamaan ihania sävyjä. <3

Over The Top, Fair Game, School Of Hard Rocks

Kuva otettu salamalla, värit on ehkä vähän tummempia luonnossa. Tykkään hirmuisesti harmaan eri sävyistä, joten nää on kaikki ihan nappiin. :) School Of Hard Rocks on luonnossa tommoinen harmaanvihreä, kuva vihertää liikaa sitä.

Matte About You, Lights, Swing Velvet, Midnight Cami

Heh, mua niin nauratti pakettia avatessa näiden harmaiden/tummien sävyjen joukossa tuo kirkuvan pinkki Lights! :D Aika herkku. <3 Mattalakkaa mulla ei ollutkaan joten tämä tulee tarpeeseen, toivottavasti ajaa asiansa. Olen alkanut kuin varkain ihastumaan sinisiin lakkoihin, joten Midnight Cami oli pakko saada. Swing Velvet taas on juuri omiaan syksyyn swatch-kuvien perusteella.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Avaruuspölyä ja teippejä

Rimmeliltä tuli uusi kokoelma Space Dust, joka sisältää 5 tekstuurilakkaa. Kiitos Citymarketin 3kpl 10€ (yksittäin 5,50€) tarjouksen saatoin kotiuttaa nämä kaikki plus yhden joululahjapakettiin... :F
Näitähän piti heti kokeilla. Ensin kynsillä oli kaksi päivää mustanvihreä Total Eclipse mutta tästä en kiireen keskellä tajunnut ottaa kynsikuvaa. Kestosta yllätyin positiivisesti, tämä kesti katseen kestävänä kynsillä kokonaiset kaksi työpäivää (normaalisti saan uusia lakkaukset aina työpäivän jälkeen), tällöinkin lakkauksesta oli lohjennut vain pieniä paloja lähinnä kulmista.

Tänään kynsille pääsi pinkki Luna Love ja lila Moon Walking. Halusin samalla kokeilla myös kynsiteippiä ensimmäistä kertaa, joten keskisormen lakkasin Wet n Wildin Hannah Pinktanalla (2 kerrosta). Valitettavasti kyseinen lakka ei ollutkaan läheskään niin peittävä kuin pullo antoi ymmärtää, joten jo tässä kohtaa ajattelin että kuinkahan käy. Jatkoin silti. Muihin kynsiin 2 kerrosta Luna Lovea paitsi tuohon keskariin wettiksen päälle yksi kerros Moon Walkingia. Teipit pois ja tadaa, ihan kuin siellä ei koko Hannah Pinktanaa olisi alla ollenkaan. :( Voihan ruma sana.
Ei auta, en jaksa enkä ehdi korjata joten näillä mennään. Jos jotain positiivista, niin Space Dustit on ihania ja teippeilykin oli yllättävän kivutonta!





Vasemman nimettömän kynsi on vielä säälittävän lyhyt, mutta muuten täytyy sanoa että joko aiemmin postaamastani hoitolakasta on apua tai sitten on vain sattumaa, mutta kynteni ovat kestäneet työpäivät paljon paremmin kuin aiemmin - yhtään kynttä ei ole lohjennut mikä on uskomatonta! Liuskottumista on vielä vähän mutta sekin on vähentynyt huomattavasti. Jatkan siis tyytyväisenä hoitolakkailua, jota on nyt siis takana pari viikkoa. :)


Rimmel Space Dust: Luna Love
Rimmel Space Dust: Moon Walking
Wet n Wild: Hannah Pinktana

perjantai 11. lokakuuta 2013

I love me

Heti alkuun on todettava, että oli ihan super mukava vapaapäivä! :)
Aamulla vein Unto-koiran kontrollinäytteen eläinlääkäriin, näyte onneksi kertoi että antibioottikuuri on tehonnut ja tulehdus on poissa. Toivottavasti pysyykin pois eikä palaa pienen murun elämää kiusaamaan.
Eläinlääkärin jälkeen toimitin parit hautajaiskukat perille, samalla tehden "pienen" 20min eksymisreissun keskelle ei mitään, kiitos kartturina toimineen äitini. :D Saatiin hyvät naurut kun lopulta kaikkien mökkiteiden jälkeen äiti hihkaisee että "tuosta kun käännyt vasemmalle, ollaan oikealla tiellä" - juu, oltiinhan me, tasan samassa kohtaa mistä startattiinkin tälle oikotielle. :D Tyydyimme siis lopulta menemään tuttua ja turvallista, joskin vähän pidempää reittiä. Tämän jälkeen startattiinkin kohti Helsinkiä ja messuja. Ei olla pitkään aikaan käyty äitini kanssa missään kaksin, joten tämä oli yksi syy miksi odotin myös messuja kovasti. :)

Ständien valikoima oli mielestäni runsas ja kattava, hyviä tarjouksia oli paljon. Yllättävän vähällä selvisin kuitenkin ostosten suhteen, mutta jäihän sinne vaikka mitä ihanaa jotka olisi voinut kotiuttaa mikäli budjetti olisi ollut rajaton. Terveys-puolella oli myös maistiaisia paljon, ihan kiva sillä aamupala jäi aamun kiireissä syömättä ja jo saapuessa vatsa kurni kovasti.
Messuista en ottanut kuvia, joten esittelenkin vain ostokseni.

 Deviantly Daring, Some Like It Haute, Prism, Optical Illusion & Liquid Crystal

Beautypron pisteellä oli pari korillista China Glazen lakkoja hintaan 3,50€. Ylläolevat tarttui sieltä mukaan. :) Ensin ostin kolme ensimmäistä, mutta hetken kuluttua palasin hakemaan vielä kuvan kaksi viimeistä. Ja nyt kotona jäin miettimään paria muutakin siellä korissa ollutta, että miksi en ostanut... Tyypillistä.
Samassa kojussa oli myös paljon mm. BYSin lakkoja hintaan 2,50€ mutta vaikka siellä oli monta kaunista, ei yksikään varsinaisesti kiljunut nimeäni joten saivat jäädä. Tarjolla oli myös 1,5-2,5€ hintaisia käsirasvoja ja vartalovoita useissa ihanissa tuoksuissa, mutta näidenkin kohdalla pysyin lujana. Äitini osti itselleen yhden BYSin lakan sekä hiusvärin 2,50€ hinnalla.

Aco hoitovoide herkälle iholle, Volume mascara & Lip Balm
 
 Acon pisteellä oli tuotteita euron hintaan, ylläolevan kuvan tavarat ovat sieltä. Todella edullista, nuo hoitovoiteet maksavat apteekissa kympin kappale! Mascara ja toinen huulirasvoista on menossa yhteen joulupakettiin, muut taidan pitää itse.

Konadin leimauslakat ja Oriflamelta saatu huulikiilto

 Cesarsin koju meni aluksi minulta vähän ohi, epähuomiossa skipattiin juuri se käytävä. Sillä aikaa kun äiti halusi vielä Terveys-puolelle, menin minä etsimään Cesarsin. Konadin laattoja ja leimauslakkoja oli tarjouksessa, mukaani tarttui tosin vain nämä kaksi leimauslakkaa. Mustahko metallinhohtoinen oli poistokorissa 2€ ja pinkki tarjouksessa 3€. Hypistelin kyllä paljon muitakin mutta tässä kohtaa taisi iskeä piheys. :D

Kuvassa näkyy myös Oriflamen kojusta saatu huulikiilto, tosi herkun näköinen. <3 Ehdottomasti kokeiltava!

Irtoteet IHQ, REPS, M8, OMG, ¡HOLA! & pussitee-pakkaus

Nordqvistin pisteeltä bongasin tälläisiä kamalia teininimiä kantavia uutuuksia. :D Mutta mitkä maut!
IHQ = Musta tee maustettuna vaahtokarkin aromilla
REPS = Musta tee maustettuna lakritsin aromilla
M8 = Musta tee maustettuna jäätelön aromilla
OMG = Musta tee maustettuna toffeen aromilla
¡HOLA! = Musta tee maustettuna chilin aromilla
 Pussiteestä löytyy nämä kaikki yllämainitut sekä appelsiini, vadelma ja suklaa.

Irtoteet maksoi euron paketti ja pussitee oli 1,50€. Olen teen suurkuluttaja joten nämä oli piristävä löytö. :) Nämä saapuvat kuulemma ihan kauppoihinkin myyntiin, osassa ovatkin jo valikoimassa mutta suureen osaan kaupoista ovat vasta matkalla. Kiva kuitenkin että jos näistä löytyy joku super suosikki, niin tietää että saa sitten jatkossakin hankittua.

Kotimatkalla poikettiin vielä Vantaan Ikeassa, josta ostin lähinnä lahjapaketteja varten tarvikkeita; ihanilla kuoseilla olevia lahjapapereita, värikkäitä lahjanaruja ja persoonallisia pakettikortteja. Tarttuipa matkaan myös ensimmäinen vaaleanpunainen amaryllis tälle vuodelle. :) 

Toivottavasti muillakin messuilijoilla oli kivaa! :) Tänään ainakin sai mennä suht rauhassa aamupäivällä, ei ollut liikaa väkeä niin sai rauhassa tutkia kojut läpi ja mahtui liikkumaankin. Minulle ainakin jäi pelkästään positiivinen fiilis tästä päivästä.

Ps. Tästä linkistä löytyy Essien lakkoja vitosella! Itsekin tilasin muutaman (postikulut 4,50€), harmikseni tosin ne mitkä olisin halunnut eniten eivät kuuluneet aleen. Nämä ovat kapealla sudilla olevia.

torstai 10. lokakuuta 2013

Herkkulöytöjä kylppäriin

Heh, en tiedä onko tullut aiemmin mainittua että kynsilakkojen lisäksi kaapit pursuaa vartalovoiteita/käsirasvoja sekä suihkusaippuoita... :) Tänään teinkin ihan super ihania löytöjä Lahden Kärkkäiseltä noiden osalta. Mikäli kaupat joskus kaatuu niin tervetuloa mun luo vaihtamaan rasvoja ja/tai saippuoita vaikkapa ruokaan. :D


Kolme ensimmäistä on Body Caren tuotteita;
- Nestesaippua, sitruuna & lime. Ihana purkkaväri ja tuoksu on todella raikas! :)
- Suihkusaippua, avokado & oliivi. Aika pehmeä tuoksultaan ja tässäkin väri on todella herkku.
- Nestesaippua, mansikka. Tämän tuoksusta tulee ihan mieleen joku karkki, todella makea! <3

Sitten on Sencen suihkusaippua, Orange sunrise. Hedelmäinen, aika persikkamainen.

 Huulet kuivuu heti entistä pahemmin kun ilmat viileni. Olen myös mestari hukkaamaan huulirasvoja. :/

Siispä nyt nappasin mukaani tuplapakkauksen puikkoja ja sitten yhden peltirasiassa olevan, Sencen olivat nämä kaikki. Peltirasiallisen maku on vadelma ja positiivinen yllätys oli se että tämä on väritön! Ei ollut testeriä mutta koska hinta oli pieni niin päätin kokeilla. Värilliset huulirasvat on ihan jees, jos se väri on hyvä. Jotkut vaan sävyttää liikaa omaan makuun, etenkin just tommoset mitkä levitetään sormella menee helposti "rajojen yli" jos ei ole peiliä lähettyvillä ja sitten vasta kauniilta näyttääkin. Ah mikä huulirasva-angsti. :D Noita puikkoja en vielä avannut, mutta joku kiiltoefekti noissa pitäisi olla.
Iso puteli on Mangon tuoksuinen vartalovoide, nam. <3 Oon tota nuuhkinut jo parilla viime käynnillä ja aina päättänyt jättää ostamatta kun niitä rasvoja on jo. Nyt takana oli kamala päivä joten totesin että ihan sama, osta se. Ja ostin, eikä kaduta.


Huomenna olisikin sitten I Love Me-messut, jee! :) Tänään on ollut ihan painajaismainen päivä joten ihana saada jotain pientä kivaa tähän arjen pakerruksen keskelle. Onneksi myös budjetti on rajallinen, joten ostoksia on vähän mietittäväkin. :P Muuten kantaisin varmaan puolet ständien lakoista kotiini.
Messuista siis ehkä jotain pientä postausta luvassa. Tyhmää vaan kun en uuteen kameraani ole saanut vielä aikaiseksi hankkia muistikorttia, sinne mahtuu ilman sitä about 6-10 kuvaa muistiin. :S No, kännykällä voi kuvailla lisäksi jos sattuu jotain kivaa näkymään.

Hauskaa messuviikonloppua kaikille jotka ovat sinne suuntaamassa! :)